Wanhassa Porvoossa lämpiää taas hella ja unelmoidaan maukkaasta kalasta. Tällaisena keväisen aurinkoisena pakkaspäivänä onkin mahtava tunne kävellä kunnon kalakauppaan ja valita ruoanlaittoa varten laadukasta lähivesien kuhaa. Yksinkertaisen mutta todella maistuvan kalaruoan "Wanhan Kalastajan Kuhataskut" saa aikaan helposti seuraavista raaka-aineista.
1 Sipuli
2 dl suppilovahveroita
4 kpl kuhafileetä
4 kpl kylmasavulohisiivua
2 dl kuohukermaa
1 dl kalalientä
1 sitruuna (mehuna)
Suolaa
Valkopippuria
Tilliä ja persiljaa (hienonnettuna)
Kuullota sipuli pannulla ja lisää joukkoon suppilovahverot. Kaada sieniseos uunivuokaan
Mausta kuhafileet suolalla ja valkopippurilla. Nosta jokaiselle fileelle yksi lohisiivu ja taita fileet taskuiksi
Nosta kuhafileet uunivuokaan sieniseoksen päälle.
Sekoita kalaliemi ja kerma keskenään. Lisää mukaan mausteet, hienonnettu persilja sekä tilli ja kaada seos kuhataskujen päälle.
Sitten vain vuoka 175 asteiseen uuniin noin 20 minuutiksi, niin että kuhafileet ovat kypsiä.
Mausta kuha ennen tarjoilua tuoreella sitruunamehulla. Tarjoa kalaherkku keitettyjen perunoiden, voin ja raikkaan yksinkertaisen salaatin kanssa...nauti!
..ja juomasuosituksena upean kuiva ja sitruksinen argentiinalainen kuohuviini "Alta Vista Atemporal Brut" sekä huoneenlämpöinen juoksutettu hanavesi.
..ja musiikkisuosituksena Amos Leen "Mission Bell"...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti